Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Blighter: Luonne ja menneisyys

31.07.2013, vikinghoods

LUONNE:

Blighter on monien haamu pokemonien tapaan hieman kieroutunut, eli tälle ei täysin ole selvillä mikä on sallittua ja mikä ei. Voidaan ajatella että säännöt ja käskyt ovat kuin veteen piirretty viiva, jos on jokin parempi (ja ennen kaikkea hauskempi) tapa ratkaista asioita tai suorittaa tehtäviä, tämä pokemon kyllä löytää keinon. Kaiken mitä Blighter tekee tulisi siis olla mielenkiintoista, hauskaa ja ennen kaikkea mieluisaa. Monien tilanteiden edessä se kuitenkin on mahdotonta ja joitain asioita on vain tehtävä. Tämänlainen asioiden suorittaminen on Blighteristä, mitä epämiellyttävintä ja siksi täysin omaksi huvikseen tämä järjestää itselleen viihdykettä tai poikkeaa hieman reitiltä.

Blighterin huumori on vaihtelevaa. Blighterin näkee pitävän hauskaa sekä pokemonien ja ihmisten kanssa, tällöin tämän seura on hauskaa ja usein mieluista myös muistakin. Välillä pokemon kuitenkin eksyy hieman sivuraiteille ja pilailee jonkun kustannuksella. Blighter nauttiikin kiusatessaan muita ja saadessaan katsojat nauramaan omilla kujeillaan.  Blighterin nimi, joka tarkoittaa kiusaajaa on hyvin kuvaava, tämä kun ei tahtoisi millään jättää kohteeksi valitsemaansa rauhaan. Erityinen syy miksi, misdreavus haluaa herättää kammoa/pelkoa kohteessaan, on se että tämä ”imee” sitä toisesta pokemonista  kaulassaan olevaan koruun ja käyttää sitä ravintonaan. Toki tämä pystyy myös syömään ”normaalia” ruokaakin. (katso bulbabedia)

Kiusaamisen kohteeksi joutunut…

Vasta kohteen murtuessa tai paetessa paikalta, pokemon nauraa makeasti ja jättää kohteensa rauhaan. Toinen keino päästä eroon Blighteristä on taistella vastaan. Pokemon nauttii onnistuessaan saamaan toisen suuttumaan tai menettämään hermonsa ja hetkessä kiusaaminen vain yltyy, kuitenkin saadessaan köniinsä Blighter pelästyy pahanpäiväisesti. Tällöin tämä katoaa pois paikalta ja hetkeä seuraa pitkään kestävä mökötys, mutta vihdoin kohde saa olla rauhassa. On vielä kolmaskin keino päästä pokemonin kiusaamisen kohteena olemisesta eroon, tällä keinolla saa Blighterin kunnioituksen ja pystyy ansaitsemaan pokemonin täyden ystävyyden. Mikäli toinen pokemon (usein toinen haamu pokemon) näyttää olevansa vähintään yhtä kova kujeilija kuin tämä itse, Blighter ystävystyy välittömästi. Vaihtoehtoisesti jos toinen (voi olla mikä tahansa  pokemon/ihminen) yksinkertaisesti on niin perin kovahermoinen ettei välitä tai huomioi olenkaan tämän yrityksiä tai temppuja. Blighter lopulta luovuttaa ja jättää toisen rauhaan, samalla kunnioittaen tätä ja pitäen toista ylempiarvoisena.

Kunnioittaminen, ylempiarvoisuus ja ystävystyminen

Kunnioittamiaan tai ylempiarvoisenaan pitämiään henkilöitä Blighter pyrkii suojelemaan ja tottelee näitä melko kuuliaisesti. Pokemonin käytöksestä ja sanavalinnoista voi myös huomata että tämä kunnioittaa toista. Mikäli kohde kuitenkin paljastuu oletettua heikommaksi, saattaa Blighter kiusoitella tämän kustannuksella ja pitää toista samanarvoisena kuin tämä itse. Sen suurempi kiusaaminen ei kuitenkaan enää ala, vaan tämä pitää silti toista ystävänään.

Zuni ja Blighter

Blighter kunnioittaa kouluttajaansa vaikka onkin huomannut ettei tämä aina olekaan täysin moitteettoman vahva ja särkymätön. Blighter kuitenkin temppuilee usein tämän edessä, eikä aina täysin tottele tämän käskyjä, vaan saattaa hieman koetella tätä. Zunin uhkaus palloon laittamisesta sekä viimeinen kova sana, usein kuitenkin saavat pokemonin ojennukseen. Otellessaan Blighter yrittää parhaansa ja pitää otteluita muutenkin  hauskana kiusaamis – leikkinä. Zuni ja Blighter ovat toistensa turva ja ansainneet molemminpuolisen luottamuksen, lisäksi kaksikko jakaa samanlaisen kieroutuneen huumorintajun.

Hyvä tietää:

– Ei pidä auringon valosta ja jos mahdollista kulkee mieluiten yöllä.
– Täysikuu  vaikuttaa tähän hyvin voimakkaasti ja Blighter saattaa viettää tunteja vain katsellen kuuta.
– Misdreavus kykenee ”imemään” pelkoa/kauhua näitä tunteita tuntevasta pokemonista ja kerää ne kaulassaan roikkuvaan koruunsa, käyttääkseen sen ravintonaan myöhemmin. Toki pokemon syö myös ”normaalia” ruokaa. (katso bulbabedia)

MENNEISYYS:

Täysikuu

Misdreavus syntyi Stuckald Cityssä, erääseen pimeään ullakkoon. Kuoriutuessaan ensimmäinen asia, jonka pieni Misdreavuksen poikanen näki oli valtava kuu, joka loisti suoraan ullakon pyöreästä ikkunasta. Kiertäessään suurta ullakkoa, poikanen huomasi pian olevansa yksin, vaikka löysikin useita muita munankuoria. Poikanen päätti jäädä odottamaan, jos tämä vanhemmat palaisivat tai edes joku kaipaisi tätä. Kaksi päivää poikanen odotti, syömättä ja juomatta. Vihdoin katon rajasta olevasta kolosta, ilmestyi Stunky-niminen pokemon. Misdreavus oli juuri pinkaisemassa pokemonin luokse tervehtiäkseen tätä, kunnes huomasi Stunkyn nakertavan munankuoria ja haistelevan kiivaasti ympäristöä. Stunky ei ollut tullut etsimään tätä ikävä vuoksi, vaan koska tällä oli nälkä. Misdreavuksen onnistui juuri ja juuri pelastautua ulos Stunkyn kynsistä.

Haamutalon Haunter

Auringon paiste oli hyvin kirkasta ja kaupunki hyvin vilkas. Useat ihmiset ja pokemonit joita tämä kohtasi yrittivät pyydystää tai satuttaa tätä tai olivat muuten vihamielisiä. Vihdoin pokemon löysi hylätyn talon johon sai käpertyä turvaan. Yön laskeutuessa talossa asuvat haamu pokemonit alkoivat liikkua. Misdreavusta pelotti, mutta pian tämä huomasi etteivät ne aikoneet vahingoittaa tätä. Haamu joukon johtaja Haunter, tarjosi Misdeavukselle ruokaa ja pyysi tätä liittymään jengiinsä.

Misdreavus pitää Haunteria henkensä pelastajana, sillä tämä oli ollut hyvin heikossa kunnossa. Haunter vihasi kaikkia muita pokemoneja sekä ihmisiä ja ei halunnut kenenkään muun, kuin  haamu pokemonien voivan astua taloon. Misdreavuksen omatkaan kokemukset eivät olleet mitä parhaimpia ja tämä uskoi kaiken mitä Haunter puhui. Pian Misdreavukselle tulivat tutuksi ryhmän rutiinit ja tästä kehkeytyi yksi parhaimmista pelottelijoista. Haunter antoi tälle usean kunniamaininnan ja kohteli tätä kuin isä.

Zunin kohtaaminen

Zunin ilmestyessä kuvioihin parin vuoden jälkeen, Misdreavus oli juuri tuolloin mukana pelottelemassa tätä muiden haamujen kanssa. Jokin kuitenkin meni pieleen, sillä jossain välissä tyttö lopetti pelkäämisen. Misdreavus ei koskaan ollut tavannut Zunin kaltaista ihmistä ja kieltämättä tämä teki tähän suuren vaikutuksen. Haunter huomasi Misdreavuksen ihannoivan katseen ja astui esiin, tämä näyttäisi kuinka tuollaisten ihmisten kävisi. Misdreavus huomasi Haunterin aikeen tappaa Zuni, mutta tämä ei voinut sallia sitä. Misdreavus hyppäsi Haunterin eteen suojellakseen tyttöä.  Haunter ei iskenyt, mutta käski Misdreavuksen kadota tämän silmistä ja olla enää koskaan palaamatta taloon.

Zuni nimesi Misdreavuksen Blighteriksi ja kaksikko ystävystyi nopeasti. Ajan kanssa kaksikon suhde lujittui entisestään ja näistä tuli erottamattomat. Misdreavus seurasi  Zunia tämä kouluun ja puolusti tätä kiusaajilta.

Jengissäkin Blighter taisteli kouluttajansa rinnalla ja saavutti Larvitarin kanssa otellessaan viidennen tason.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *