PokeRope

Täältä löytyy kaikkiin eventteihin liittyvää krääsää.

HALLOWEENKILPAILU (13.10- 31.10.2013)

Simonin tarina osa.I

Kerrotaan että jossain päin Ruinuyta on eräs onkalo jossa kummittelee. Kummittelu ilmenee pokemonien katoamisena ja niiden omistajien vajoamisena hulluuteen. Eräskin uhri löydettiin keskeltä Ruinuyn aavikkoa, ilman rihmankiertämää, sikiöasentoon kääriytyneenä. Uhri hoki vain yhtä asiaa uudelleen ja uudelleen: ” Auttakaa, minä hukun… En saa henkeä…”

Uhrin löysivät kaksi miespuolista henkilöä, vanhempi oli nimeltään Gulhrick ja nuorempi tämän poika Simon. Kumppanuksille ei käynyt järkeen, kuinka jollekin edes tulisi mieleen ajatella että voisi hukkua, vieläpä keskellä aavikkoa! Vastuuntuntoisina ihmisinä he vaatettivat ja ruokkivat uhrin, vaikeaksi asian kuitenkin teki se että uhri yritti jatkuvasti purra heitä. Lopulta hyvin eläimellisesti rääkäissen uhri nappasi leivänkannikan hampaisiinsa ja juoksi pois.

” Isä pitäisikö meidän mennä miehen perään?”
Simon sanoi, katsoen kysyvästi isäänsä ja vuoroin illan tuoman aavikon pimeyteen. Gulhrick omisti charizardin ja olisi helposti päässyt uhrin perään, kun taas Simonilla oli vain oma pieni rattata, Rico -nimeltään. Isä katsoi hiljaa ympäröivään aavikkoon ja sanoi hiljaisella, melkein mekaanisella äänellä pojalleen:
” Ei, antaa asian olla, niin on parempi.”
Tämän jälkeen mies käänsi selän pojalleen, jolloin Simon tiesi ettei asiasta keskustella.

Gulhrick osasi olla jääräpäinen jotain päättäessään, kuten vuosia sitten kun tämä päätti että he muuttaisivat tänne aavikolle keskelle ei mitään. Tuohon aikaan Simonin äiti oli vielä elossa ja he olivat isän kanssa innostuneita arkeologiasta.  Simon oli rymistellyt  sisälle ja kiivennyt puiset natisevat portaat ylös, saavuttaen oman huoneensa, välittämättä isänsä huuteluihin siitä mitä he söisivät tänään. Kuinka joku pystyi edes ajattelemaan ruokaa tuollaisen tapahtuman jälkeen?!

Simon heittäytyi sängylleen. Heidän kotinsa oli vanha, mutta silti lämpöinen ja suojaisi. Vaikka Simonista joskus tuntui että isä yrittikin liikaa täyttääkseen, poikansa sisällä olevan tyhjän kolon, äidin kadottua aavikolle vuosia sitten. Poika mietti kaikkea tätä ja hyvin eristäytynyttä elämäänsä, sillä aavikolla ei juurikaan vieraillut ketään ja pojan luona kävi vai tämän kotiopettaja vanha rouva Maggy. Isä oli hyvin maanläheinen ihminen eikä siksi halunnut hankkia mitään teknillisiä laitteita, kuten tietokonetta heidän kotiinsa.

Kyynel valui pitkin Simonin poskea, joskus tämä oli niin yksinäinen.. Samassa poika muisti tyynynsä alla olevan pogekearin, jonka poikaa säälinyt opettaja oli salaa pojalle antanut. Simon kuunteli kuinka tämän isä meni ulos, ilmeisesti hakkaamaan halkoja ruuanlaittoa varten.  Tavallisesti Simon oli hyvin kuuliainen lapsi, mutta nyt tämä paloi halusta tutkia uutta laitetta. Ensimmäistä kertaa poika kosketti laitetta, ihaillen sen kaunista pintaa. Laite oli onneksi helppokäyttöinen ja pian Simon löysi itsensä internetin ihmeellisestä maailmasta.

Ei kestänyt kauaakaan, kun Simon päätyi hieman vahingon kautta uutis sivustolle.  Kirkkaat otsikot katoilevista pokemoneista ja hullusti käyttäytyvistä ihmisistä  avautuivat tämän silmien edessä.  Samassa pojan mieleen tuli aamuinen tapahtuma ja siksi poika halusi lukea lisää aiheesta. Simonin sydän jyskytti ja tämän katse poukkoili tekstissä, jokin tekstissä tuntui kummallisen tutulta.. Mutta poika ei voinut ymmärtää mikä, sillä tämä oli ensimmäinen kerta kun tämä edes kuuli kummittelevasta luolasta.

Samassa ovi paukahti auki ja Simon kuuli halkojen putoavan puiselle lattialle ryminällä. Ennen kuin Simon ehti tajuta isänsä ilmaantuneen ovelle ja piilottaa laitteen, mies jo käveli saappaat rymissen tätä kohti. Nuori poika ei mahtanut mitään riuskoja otteita käyttävälle isälleen, joka repi laitteen Simonin käsistä ja heitti sen ikkunasta ulos, niin että ikkuna räsähti rikki.

Tapahtumaa seurasi Simonin elämän isoin tappelu. Molemmat huusivat kurkku suorana, mutta isän ääni oli kovempi ja vahvempi. Kyyneleet alkoivat valumaan pojan silmistä ja suuttumuksesta sekaisin poika ojensi nyrkkinsä tähdäten sen isänsä mahaan. Isä katsoi mahaansa, kuin jokin olisi juuri kutittanut sitä. Poika tunsi heti katumusta ja oli juuri aikeissa pyytää anteeksi. Kunnes isä heitti nyrkkinsä Simonin mahaan. Iskun voimasta ilma pakeni Simonin keuhkoista ja tämä putosi maahan.  Kipu oli sietämätöntä.

Kaiken kivun keskellä Simon pystyi kuitenkin taittamaan päätänsä niin että tämä näki isänsä, poika haukkoi henkeään kuin kala kuivalla maalla, kykenemättä uskomaan että isä oli lyönyt tätä. Kaikista järkyttynein poika oli nähdessään isänsä julman ilmeen ja kuullessaan ne sanat:
” Älä koskaan enää lyö minua.”

Tämän jälkeen mies vielä huusi ettei ruualle olisi enää tänään asiaa, keräsi halot maasta ja paiskaisi oven kiinni. Simon makasi vielä melkein tunnin maassa, ennen kuin kipu hellitti ja tämä uskalsi nousta, pelkäämättä että oksentaisi.  Traumaattinen kokemus sai pojan istuutumaan sängyn laidalle ja tärisemään. Miksi? Poika hoki mielessään yhä uudelleen ja uudelleen.

Saamatta vastauksia sekaviin ajatuksiinsa Simonista tuli hyvin levoton. Kuullessaan isänsä käyvän levolle.Poika katsoi ulos ikkunasta. Pienet risupöheiköt rapisivat tuulessa. Simon vapautti Ricon, pieni rattata katseli kouluttajaansa ja puski päällänsä, kuin vaistoten että kaikki ei ollut kunnossa. Simon soi pokemonille hymyn ja taputti tätä päähän. Yhtäkkiä rattatan koko keho jännittyi ja sen katse nauliutui ikkunan suuntaan. Simon vilkaisi samaan suuntain mihin rattata, nähdäkseen mitä se katseli.

Pimeys kuitenkin oli syvä eikä Simon kyennyt ensin näkemään sitä mitä Rico niin kauhuissaan tuijotti. Painettuaan melkein naamansa kiinni lasiin Simon näki sen. Keskellä aavikkoa, noin 20 metrin päässä seisoi tumma hahmo, täysin liikkumatta. Simonista tuntui kuin tämän veri olisi seisahtunut, rattatakin päästi vikisevää ääntä.  Tumma hahmo tuli lähemmäksi, mutta se ei kävellyt vaan tuntui kuin se olisi  lipunut lähemmäksi. Simon halusi peruuttaa, mutta jokin piti tätä paikoillaan.

Simon huomasi rattatan tihenevästä hengityksestä nousevan höyryn, vasta tuolloin poika huomasi että tämänkin henki alkoi höyrystyä. Ilma ympärillä tuntui viilenevän, hahmo läheni lähenemistään… Tuolloin Simon muisti ajatelleensa, että tämä olisi yläkerrassa, joten päälle kahden metrin korkeudessa tämä olisi tuon hitaasti lipuvan hahmon ulottumattomissa. Edes Simon ei itse uskonut ajatukseensa. Tuo ei ole ihminen, eikä edes tästä maailmasta. Simon ajatteli nähdessään tumman hahmon pysähtyvän tämän ikkunan alle. Hitaasti hahmo nosti päätänsä…

Silmät hohtivat, tai paremmin silmä. Se missä toinen silmä olisi pitänyt olla oli tumma musta kolo, jossa kuhisi. Matoja. Simon tajusi, inhon vallatessa tämän. Samassa tämä haistoi mädän lihan tuoksun. Kylmyys vahvistui ja Simon tajusi hahmon kohoavan ilmaan. Poika ei pystynyt huutamaan, tuntui kuin joku olisi painanut tämän kurkun ja koko kehon kasaan. Juuri silloin kuu pisti esiin pilven takaa ja sai hohtava luun hahmon päässä esiin. Musta usva heilui ilmassa tämän kohotessa kohti ikkunaa. Pian… Se saa minut.. Simon ajatteli.

” Simon.” – Simon kuuli vaimean äänen, joka helisi ilmassa kuin tuuli, yhtä pitkästi ja kaikuvasti. Simon katseli suoraan eteensä, mädäntyneen lihan, valkean luun sekä kylmyyden ympäröivän naisen ruumista.
Samassa luinen, mutta ihon peittämä käsi ojentui kohti Simonin kasvoja. Ikkuna huurustui ja jäinen, kiteinen peitto täytti sen. Käsi ojentui lasissa olevan reiän lävitse. Simon sulki silmänsä, edelleen kykenemättä liikkumaan.

Poika tunsi limaisen, kuin levän peittämän kylmän kosketuksen poskessaan. Se liukui pitkin tämän poskea, jättäen limaisen vanan, Simonin teki mieli oksentaa.
” Se…. Alkaa….”
”Mikä alkaa?”
Simon hämmästyi omaa pientä ääntänsä, mutta nyt tämä katsoi lasin takaa, kiteen seasta pilkistävään, vettyneeseen rihmaston peittämään silmään.
” Hulluus.”
Ääni sanoi ja silmä välkehti, kuin vesi kuun siihen osuessa. Simon oli aikeissa kysyä vielä jotakin, mutta samassa poika tunsi käden liukuvan hitaasti hahmon mukana pois päin. Simon huomasi pystyvänsä liikkumaan, kun tämä otti askeleen eteen päin. Simon näki hahmon leijuvan kauemmaksi ilmassa, käsi edelleen kohotettuna ja katse Simonissa. Ikkunoissa oleva huuru muuttui pienemmäksi. Rattata  lyyhistyi ikkunalaudalle, kaikki se kauhu oli pienelle jyrsijälle liikaa. Simon asetti kätensä pienen pokemonin tärisevän kehon päälle. Poika piti kuitenkin katseensa ikkunassa, kunnes huuru oli kokonaan kadonnut ikkunasta ja kun hahmoa ei näkynyt missään. Vain tuuli vinkui hiljaa yössä.

Sinä yönä nuori Simon näki kummallisen unen. Tämä käveli valaistun keittiön lävitse ja oli ottamassa korista halkoja, kunnes kori hajosi ja kasa halkoja vieri kolisten lattialle. Kun Simon kumartui nostamaan halon, se kääntyi hitaasti ja siihen oli kaiverrettu irvistävät kasvot. Yhtäkkiä kaikki halot kääntyivät ja niilläkin oli kasvot.” Poikki ja pinoon, poikki ja pinoon.”
Halot huusivat yhdessä kuorossa.  Simon huusi unessa ja peräytyi, ottaen järkyttyneenä tukea tiskipöydästä. Tiskipöydällä oli kattila joka oli täytetty vedellä.

Vedestä tämä näki heijastuksen, että joku oli ilmestynyt tämän taakse. Simon kääntyi tunnistaen taaksensa ilmestyneen hahmon. ” Äiti?!”
Nainen hymyili lämpöisesti, mutta vasen puoli tämän kasvoista oli pahasti palanut, iho kuoriutui ja paljasti kaikki ihon kerroksen.Kaikista kamalin oli tuon puolen silmä…Simon joutui kääntämään katseensa pois, samalla tämä hengitti hyvin nopeasti.
” Muista hengittää poika.”
Äiti sanoi. Samassa Simonista tuntui kuin tämä tukehtuisi. Keuhkot täyttyivät jostakin…

Simon nousi istumaan sängyltä. Tämä yski ja yski, vaikka tämä halusikin enemmänkin huutaa. Rico joka oli nukkunut pojan vieressä putosi lattialle, katsellen kauhuissaan omistajaansa. Pokemon ehti juuri pois alta Simonin oksennettua kohtaan missä tämä oli hetki sitten. Simon hengitti kuin vastasyntyyt lapsi ensimmäisen kerran, kuin ei olisi koskaan ennen hengittänyt. Vasta tuolloin Simon katseli puisella lattialla kiiltävää nestettä.
” Tuohan on vettä.”
Simon sanoi hiljaa. Merkiksi Rico haisteli viikset heiluen lätäkköä, pelkkää vettä.

Simon ei voinut ymmärtää kuinka tämän keuhkoihin oli päässyt vettä. Aivan niin kuin siinä unessa. Poika ajatteli, mutta se oli vain unta. Poika katsahti petiinsä tajuten että tämä oli liikehtinyt voimakkaasti unissaan, lisäksi tämä oli hikoillut ja äänen käheys kertoi myös huutamisesta.
” Olipas elävän oloinen uni.”
Simo tokaisi pudistellen päätänsä.  Rattata poukkoili pojan jaloissa, tämän ottaessa huteria askelia vaaleassa pyjamassaan.

Puinen lattia tuntui paljaissa varpaissa lämpöiseltä ja ikkunasta paistoi aurinko. Simon juoksi portaat alas rattata kintereillään, uusi päivä ja uusi alku! Simon ajatteli riemuissaan. Riemu katkesi kuitenkin lyhyeen, Simonin kohdattua isänsä. Mies seisoi leikkuulaudan edessä ja  puukko kädessään.Pojan mieleen muistuivat eiliset tapahtumat ja vaistomaisesti tämä laittoi käden vatsalleen, isän ottaessa nopeita askelia kohti tätä.

Rico säpsähti pelästyneenä ja hyppäsi pojan eteen, suojellakseen tätä.  Ei Rico ei mahtaisi isälle mitään, vieläpä kun tällä olisi puukko… Simon ajatteli, mutta tämä pelkäsi liikaa avatakseen suunsa.
” No huomenta. Kaunis päivä tänään, tein meille pihvejä.”
Isä sanoi hilpeästi ja viittoili leikkuulaudan päällä olevaan lihaklönttiin.

” Tulit juuri sopivasti, ajattelin että korjautan sen ikkunan heti ensimmäisenä tänään.” Isä jatkoi viittoillen paikalleen jämähtäneen kaksikon suuntaan, kehottaen heitä istumaan pöydän ääreen. Simon päästi ilmaa keuhkoistaan huojentuneena, samalla tämä tunsi häpeää. Häpeää siitä että oli pelännyt isäänsä.
” Tules, Rico.”
Simon joutui oikein passittamaan pokemoniaan että sai tämän istumaan pöydän ääreen. Jostain syystä pokemon loi arveluttavia katseita miehen selälle tämän leikatessa lihaa. Simonkin katsoi isänsä selkään. Ei sanaakaan anteeksipyynnöstä. Poika ajatteli suruissaan, mutta tämä tiesi ettei isä ollut hyvä tuollaisissa, äidillekin tämä toi kukkia ja osti lahjoja sanojen sijaan. Äiti…. Simon muisti samassa ikkunalleen ilmestyneen hahmon.. Rico huomasi omistajansa kaukaisen katseen ja nuolaisi tämän kättä, saaden tämän jälleen palaamaan nykyhetkeen. Sekin oli vain unta, kaikki se oli. Simon sivuutti ajatuksen ja hymyili isälleen joka kattoi pöydän.

Jostain syystä rattata ei suostunut koskemaankaan lihaansa, vaikka Rico oltiin opetettu aina edes maistamaan, minkä jälkeen tämä sai oman rehu annoksensa. Itseasiassa pokemonin silmät olivat suuret ja vikisten tämä juoksi yläkertaan.
” Rico!”  Simon huusi ja nousi seisomaan.
” Ei saa poistua pöydästä kesken ruokailun.”
Tämän isä sanoi kylmästi, jolloin Simon istui takaisin ja söi ruokansa. Liha oli todella maukasta.

Ruokapöydässä tunnelma keventyi ja Simonista tuntui kuin he olivat normaali isä ja poika jälleen. Ruokailun jälkeen Simon keräsi astian.
” Menen korjaamaan ikkunasi, pese sinä tällä kertaa astiat.”
Isä tokaisi luoden hymyn pojalleen, ennen kuin portaiden askelten ääni täytti ilman. Simon huikkasi vastauksen iloisesti ja järjesteli astioita. Pian Simon huomasi että vesi sanko oli tyhjä, heillä kun ei edes ollut sellaista nykyajanelämystä kuin juokseva vesi. No eipä auttanut muuta kuin ottaa ämpäri mukaan ja kävellä kaivolle!

Simonilla oli edelleen pyjamansa, mutta jalkaansa tämä laittoi isot kumisaappaat. Löntystellessään kivistä  mukula tietä piha kaivolle, tämä pysähtyi. Osa kuivuneista oksista oli jäässä! Simonin silmät suurenivat, kun tämä kyykistyi tutkimaan kasvustoa lähempää. Tämähän on kohta juuri minun ikkunani alla! Kuin merkiksi oivalluksestaan, poika katsahti taakseen huoneensa ikkunaan. Tumma hahmo seisoi ikkunan edessä. Sen täytyy olla isä. Simon ajatteli ja heilautti kättään hymyillen. Hahmo katosi.
” Höh, kummallista.”
Simon sanoi, muttei antanut asian enempää vaivata.

Kävellessään kohti kaivoa, tämä näki heidän vanhan varaston. Varasto oli ollut käyttämätön useita vuosia, siellä äiti ja isä olivat säilyttäneet arkeologi tavaroitaan aikoinaan. Ehkä sieltä saisi apuvälineitä isälle, ikkunan korjaamista varten. Simon keksi ja asteli tyhjä metalli ämpäri kädessään heiluen varastoon. Puinen ovi narahti auki, koska heillä ei ollut sähköäkään varasto oli inhottavan hämyinen. Eihän täältä löydä mitään! Poika ajatteli ja riuhtaisi, pienen ikkunan koinsyömät verhot auki. Auringon valo tulvahti sisään paljastaen karmean näyn.

Hyllyt pursuilivat pokemonien silvottuja ruumiita. Simonin katse kiersi jokaisen hyllyn lävitse ja jokaisen pokemon paran kautta, kunnes hylly loppui. Simon katsoi hetken toista, suljettua hyllyä. Sydän pamppaillen poika käveli lähemmäksi hyllyä, miettien uskaltaisiko tämä avata sen?  Poika nielaisi ja tärisevin käsin tarttui kaapin molempiin kahvoihin, riuhtaisten ne sitten kaikin voimin auki.

Hylly oli täynnä halkoja, jotka oltiin asetettu siisteihin riveihin. Tarkemmin katsottuaan ja silmiensä tottuessa hämyyn, Simon erotti että halkoihin oli veistetty kasvoja. Aivan kuin unessani, poika ajatteli. Simon ei voinut pelätä enää, sillä tästä tuntui että tämä oli tullut aivan liian pitkän matkan perääntyäkseen nyt. Uni jonka tämä oli nähnyt oli jokin merkki ja henkilö/hahmo  joka oli eilen vieraillut yritti sitä kertoa hänelle. Simon kumartui alkaen tutkimisen alimmilta hyllyiltä.

Ne olivat täynnä hänelle tuntemattomien ihmisten kasvoja, kaiken lisäksi ne olivat aivan pölyn peitossa. Katsellessaan ja pyöritellessään halkoja käsissään valoa vasten. Simon huomasi ihailevansa työn jälkeä, se oli niin tarkkaa että Simon tajusi kasvojen kuuluvan aikuisille tai vanhemmille ihmisille. Sitten pojan käsiin osui yksi halko jota oltiin siistitty, vaikka se olikin yhtä vanhaa jälkeä kuin muut. Siitä on pyyhitty pölyt. Simon tajusi. Tämän halon kasvoina oli poikkeuksetta nuoren tytön kasvot. Simon tajusi tytön olevan häntä hieman nuorempi, kasvot vaikuttivat myös jotenkin tutuilta…

Seuraavalle hyllylle siirtyessään Simon taas löysi paljon tuttuja kasvoja.
Posteljooni…poliisi…pappi.. Kaikki he olivat kadonneet  kuukausia sitten. Simon tosin oli ajatellut heidän siirtyneen muihin tehtäviin ja papin tämä oli viimeksi nähnyt äitinsä hautajaisista vuosia sitten, sillä vaikka ruumista ei koskaan löytynyt todettiin tämä kuolleeksi. Pian käsiin osui muitakin tuttuja kasvoja, naapurin täti ja sitä edellinen asukki…Simon päästi kiljaisun katsoessaan toisen hylly viimeistä halkoa, siinä oli äidin kasvot.

Vaihtoehtoinen loppu osa II

Simonia kylmäsi, tämä halusi mennä takaisi sisälle. Tai oikeastaan… Simon ajatteli katsoessaan ympärilleen. Tämä halusi juosta jonnekin minne tahansa muualle.  Samassa pojan mieleen tuli eräs seikka: ” Rico!”
Tämä huudahti ääneen tajuten pokemonin olevan vielä talossa. Juuri kun Simon oli kääntymässä ovella, tämän silmiin osui viimeinen ja ylin hylly. Pojasta tuntui, kuin tämä olisi ollut riivattu. Minun on pakko nähdä vielä viimeinen hylly!

Pieni poika, otti avukseen jakkaran ja lapsen uskossaan, siihen että viimeinen hylly muuttaisi kaiken, tämä käänsi halon yksi toisensa jälkeen. Kohdaten kuitenkin aina ne yhdet ja samat kasvot. Hänen omat kasvonsa.

” Voi Simon, on tainnut innostua veistelemään.”
Simon  hyppäsi melkein ilmaan, nähdessään isänsä ilmestynee ovi aukolle.
” Kuka on veistellyt..?” Simon kysyä vapisevalla äänellä isänsä epämääräistä lausetta tarkentaakseen.Ei.. Tämä ei voi olla totta.. Poika ajatteli. Askeleen natisivat miehen tullessa lähemmäksi.
”Älä viitsi olla typerä Simon, en jaksa leikkejäsi nyt. Lisäsin tämän kokoelmaani.”
Simon katsoi isän roikottamaa, silvottua rattatan ruumista. Se oli Rico.
” Ei!! Hullu!”
Simon huusi ja mitään ajattelematta hyppäsi isänsä selkään, yrittäen kuristaa tätä. Hämmästyksessään isä päästi huudahduksen, mutta sen jälkeen tämä vain tyytyi nauramaan. Simon lensi kuin leppäkeihäs, isän kouran tarttuessa tämän niskaan ja heittäessä tämän selälleen maahan. Sama hullunkurinen nauru jatkoi, Simonin puolestaan taistellessa henkihieverissä, koittaen päästä isänsä otteesta pois. Paniikki ja kaaos oli täyttää tämän mielen..

” Herää jo Simon! Lopeta se pelleily taas!”
Isä huusi, nyt ilme vakavampana. Poika ei voinut ymmärtää mitä tämän isä oikein sekoili.
” Herää. Herää. Herää.”
Isä huusi lyöden poikansa selkää maahan.  Simonin silmät täyttyivät kivun kyynelistä ja tämän pää kolahti useita kertoja maahan. Jokin naksahti ja Simonista tuntui kuin tämän korvat olisivat menneet lukkoon. Poika näki isänsä huulien liikkuvan, muttei kuullut enää mitään. Nyt minä kuolen…

Simon avasi hitaasti silmänsä, kuun hopeinen valo pisti silmiin. Varovaisesti poika koitti päälakeaan, se kostui verestä.
” Ai jai, pitikin kaatua.”
Simon tokaisi, katsellen kumollaan olevaa jakkaraa. Hitaasti poika nousi ylös ja nosti maahan lentäneen Ricon ruumiin.
” Hyvää työtä isä, niin kuin aina.”
Simon tokaisi tutkiessaan ruumista, samalla asettaessaan pokemonin hyllyyn, rattata rivistön viereen.
” Ei kai taas!”
Simon tokaisi huomatessaan ylimmälle hyllylle ilmestyneet halot. Raskaasti huokaissen Simon keräsi halot pussiin ja kantoi kuun valossa pihalle yhteen pinoon. Tämän jälkeen poika tavoitteli vyöllään olevaa pokepalloa.

” Isä, vapauta charizard.”
Samalla Simon painoi palloa ja mylvivä charizard tuli esiin. Pokemon katsoi Simoniin, joka vastasi lyhyesti.
” Tiedät mitä tehdä.”
Simon käveli kaivolle, nosti vettä ja huusi perää:
” Kiitos äiti!”
Kaivosta kaikui Simonin huuto. Charizard puhalsi liekin Simonin kasvoja täynnä oleviin halkoihin, ne paloivat kauniisti. Simonilla ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä ihailemaan tulta, sillä tällä oli vieras odottamassa!

Niin nopeasti, kuin jaloistaan Simon vain pääsi painavan sankonsa kanssa, tämä potkaisi oven auki.
” Isä! Toin vettä!”
Ruoka komerosta kuului naisen huutoa. Simon laski sangon keittiöön ja kyllästyneenä avasi ison ruokakomeron oven. Köysissä oleva Maggy, koitti mylviä ja huutaa, mutta suuta peittävä liina esti sen.
” Sen siitä saa kun on epäkohtelias vieras.” Simon tuhahti, mutta otti liinan pois opettajan naamalta.

” Simon! Me voimme järjestää kaiken… Moni sinun kaltaisesi nuori.. Asiat järjestyvät. Ole kiltti ja päästä minut pois.”
Maggy sopersi. Naisen kasvot olivat kuopalla ja tämä kärsi pahasta nestehukasta.
” Tottakai, opettaja Maggy. Anteeksi mutta isä rikkoi pokegearini, en saa käyttää teknisiä laitteita. ”

Maggy katsoi Simonia pitkään silmiin ja sanoi sitten hiljaa:
” Simon.. En ole opettaja, olen sosiaalityöntekijä.. Ja se pokegear, se oli minun.”
”Mitähän opettaja taas sopertaa?”
” Se on vanhuuden höperö, ihan niin kuin sanoin.”
Maggy katsoi kummissaan Simoin yksinpuhelua: ” Kelle… sinä oikein puhut?”

Simon hymyili, nosti Maggyn käsivarresta seisomaan ja raahasi väkipakolla tämän keittiöön istumaan. Maggy oli niin heikko että lankesi vain tuolille istumaan.
” Tässä on isäni.”
Simon sanoi osoittaen vastapäätä olevaa tuolia. Maggy jaksoi tuskin nostaa katsettaan, mutta nähdessään tuolilla istuvan, noin keski-ikäisen miehen mädältä haisevan ruumiin. Maggy päästi korvia riipivän kirkaisun. Huuto ei meinannut millään loppua, mutta Simon ei tehnyt elettäkään hiljentääkseen toista. Poika hörppäsi vettä ja kasteli ikkunasta palavaa kokkoa ja sitä katselemaan jäänyttä charizardia.
” Kyllä, anna hulluuden hukuttaa sinut.” Simon sanoi uneliaasti katse liekeissä.

Jossain vaiheessa Maggy lopetti huutamisen ja nyyhkytti, sopertaen hiljaa:
” Olet tappanut isäsi ja äitisi..”
Simon keskeytti naisen lyömällä pöytään:
”Isä on elossa, tuossahan se istuu ja äiti on hakemassa vettä!”
Maggy katsoi ulos, kaivon luona ei näkynyt ketään.
” Huomenna täytyy hankkia uusi rattata..”
Simon tuumi ääneen.
” Voitko hankkia sen minulle isä?”
Simon katseli vastapäätä istuvaa ruumista hetken hiljaa, kunnes jatkoi.
”Kiitoksia! olet paras!”

Maggy ei pystynyt kuuntelemaan pojan yksinpuhelua, vaan koitti käyttää ajan hyväkseen ja vapauttaa kätensä siteistä. Nainen hätkähti Simonin noustessa istumaan ja huikatessaan isälleen.
” Okei isä! Haen charizardin sisälle.”
Maggy katsoi ikkunasta pojan loittonevaa selkää. Kuinka minä tänne oikein jouduin? Ei olisi ikinä pitänyt tulla..

Nainen oli nähnyt liekkejä lähistöllä  ja eräänä päivä kävelyllään oli nähnyt nuoren pojan leikkimässä rattatansa kanssa. Maggy muisteli kuinka tämä oli huikannut pojalle, että missä tämän isä ja äiti oli. Poika oli vastannut iloisesti että äiti oli hakemassa vettä ja että isä ei juuri nyt ollut kotona. Jokin pojassa oli herättänyt Maggyn kokeneita vaistoja heitteelle jätetystä lapsesta. Sillä Simonilla oli vanhat, kuluneet vaatteet ja tämän näytti muutenkin hieman hakatulta.

Niinpä Maggy oli tehnyt joka aamuisen kierroksen Simonin talon ohitse, muttei koskaan ollut nähnyt tämän vanhempia missään. Vahvana naisena Maggy tiesi kuinka hoitaa asian siististi ja mieluiten vähemmän huomiota herättäväksi. Tuona aamuna nainen oli päättänyt vierailla Simonin luona ja jututtaa tämän vanhempia. Koskaan ei Maggy ollut katunut mitään niin paljoa elämässään kuin retkeään taloon…

Simonin hulluus oli jotakin aivan toista luokkaa..Ja nainen pelkäsi vajoavansa pian samaan hulluuteen, jos tämän täytyisi viettää aikaa yhtään kauemmin tässä talossa..
” Auttakaa joku… Minä hukun.. Hukun tähän hulluuteen.”

Mutta voisiko mikään enää pelastaa häntä?

Samaan aikaan Simon veisteli halkoon Maggyn kasvoja, viheltäen soinnukkaasti. Lopulta poika nosti halkoa ja ihaili kättensä jälkeä.

The End.

-Zunin kommetointi 😀 –

” Mitä hittoa!?”  Zuni läimäisi kirjan kiinni, niin että Stuckald cityn kirjasto kaikui. Blighter kihersi vieressä, misdreavus nimittäin rakasti kauhukirjallisuutta. Pieni happiny sen sijaan oli viihdyttänyt itseään piirtämällä väriliidulla paperille, ilmeisesti kukkia. Zuni huokaisi katsellessaan, minkä sotkun Sally olikaan saanut liiduillaan luotua, nimittäin pitkin pöytää kulki myös värikkäitä viivoja.

Nainen oli juuri aikeissa nostaa Sallyn syliinsä ja pestä tämän kädet vessassa, kun vastapäätä istuva tummahiuksinen poika kysyi:
” Saanko kysyä, mikä kirjassa oli niin epäselvää?”
Zuni oli aikeissa töksäyttää jotain, kunnes huomasi pojan laskeva samaisen kirjan pöydälle. Hitaasti Zuni veti henkeä.
” No ensinnäkin, en ymmärrä mitä sille äidille tapahtui ja miksi se isä oli kuollut. Muutenkin kamalan sekavaa koko tarinan loppu osa!”

Poika nosti nenälleen valuneita silmälaseja.
” Tämä kirja kuvaa mielestäni todella hyvin, mielensairauden vaiheita ja eri osia.”
Zuni katsoi pitkään toiseen ymmärtämättä sanaakaan, joten hieman jo ärtyneeltä näyttävä poika jatkoi.
” Et ole tainnut lukea tämän kirjailijan muita teoksia?” Tähän Zuni pudisti päätänsä voimakkaasti. Poika huokasi pitkään, kuin olisi yrittänyt puhua apinalle.
” Kerrotaan että Simonin tarina oli tämän kirjailijan ensiteos ja kaikkein paras helmi. Kirjan nimittäin sanotaan heijastavan kirjailijan omaa, väkivaltaista suhdetta isäänsä ja tämän äidin poissaolevuutta.”

Zuni ei voinut mitään että haukoitteli, kuunnellessaan toisen luentoa kirjailijasta. Naisesta itsestään tuntui että tämä oli juuri hukannut pari tuntia elämästään lukiessaan opusta ja muutaman minuutin jutellessaan tuon näsäviisaan pojan kanssa. Zuni pyöräytti silmiään:
” Jaa kirjailija tappoi isänsä ja äitinsä vai?” Nainen naurahti kuvasti.
Nyt oli pojan vuoro pyöräyttää silmiään.
” Ehkä tämä on sinulle parempaa lukemista.” Poika ojensi tummakantisen kirjan jossa oli kuun kuva.

Zuni nappasi kirjan kiittämättä ja käveli Sally sylissään kohti vessaa. Blighter leijailu mukana ilosta viserrellen.
” Mokama näsäviisas mukula.” Zuni tuhahti, pestessään happinyn käsiä. Päästyään pois vessasta, kolmikko kuitenkin istuutui toiseen paikkaan. Mielenkiinnosta nainen avasi toisen kirjan ja luki ääneen:
” Olipa kerran, synkkä ja myskyinen yö..”
Hei tämähän on hyvä kirja! Juuri sellaista perinteistä kauhua, josta pidän! Zuni ajatteli. Samalla Sally ja Blighter painautuivat naisen kylkeä vasten ja kuuntelivat tämän lukiessa kirjaa ääneen.

– eventin jälkeen 1 rare candy- Kiitoksia jos jaksoitte lukea! :,D

NAAMIAISRISTEILY

---